Juha Heiskanen - Yrittäjän tarina osa 1/2

Olen Juha, ja olen ollut yrittäjä lähes neljä vuotta. Haluaisin kertoa, mitä tänä aikana ja matkallani yrittäjäksi on tapahtunut. Vuonna 2010 olin useamman vuoden tehnyt kahta työtä. Päivätyöni oli hieronta-asiakkaiden palvelemista, ja sen jälkeen suuntasin ilta- tai yövuoroon leipomoon pakkaamaan leipää. Kahden työn väsymys ja motivaation puute sai minut jättämään kummatkin työt.

Tästä alkoi elämäni vaikein vaihe. Tauko työelämästä venyi lähes kahden vuoden mittaiseksi. Motivaation puute ja väsymys painoi harteilla, ja siitä oli vaikea nousta ylös. Vuoden 2011 lopussa päätin, että nyt on tehtävä töitä. Tähtäimissäni oli oma yritys, mutta tuossa tilanteessa sen perustaminen tuntui epärealistiselta. Minulla ei ollut osaamista yrityselämästä saati kaupallisen alan koulutusta.

Päädyin lähettämään yhden työhakemuksen, jossa hain henkilöstöpalveluyrityksen assistentin paikkaa. Sain soiton jo seuraavana päivänä, ja haastattelun jälkeen aloitin työt parin viikon päästä. Aluksi työ oli asiakaskäyntien buukkaamista myyntihenkilöstölle, mutta muutaman kuukauden päästä minua pyydettiin tekemään myyntityötä rekrytointikonsulttina. Täysin kokemattomana sain haastetta, mutta myös hyvää perusoppia myynnistä. Työn luonne kuitenkin muuttui nopeasti, ja se alkoi olla enemmänkin yksinkertaista puhelinmyyntiä. Se ei tuntunut kovin merkitykselliseltä työltä, ja ahdistus alkoi painamaan. Oli katseltava jotain uutta.

Vuonna 2012 syksyllä tapasin henkilöstöpalvelutöiden kautta yrittäjän, joka oli aloittelemassa kaupankäyntiä LED-valojen parissa. Hän haki itselleen myyntihenkilöitä, ja ehdotin hänelle, että jättäisin silloisen palkkatyöni, ja lähtisin toiminimiyrittäjänä myymään tuotteita provisiolla. Olin valmis siirtymään uusiin haasteisiin, ja loputon usko omaan pärjäämiseen sai tekemään näin uskaliaan tempun.

Yritys, johon lähdin, ei ollut kuitenkaan millään tavalla valmis. Meillä ei ollut kuin listat tuotteista ja niille hinnat. Ei ollut suunnitelmia, esitteitä, nettisivuja, saati osaamista. Olin lähtenyt yritykseen, jota hädin tuskin oli olemassa, ja kaikki olisi pitänyt luoda käytännössä tyhjästä. Minulle ilmeni, ettei ollut järkeä tehdä toiselle liiketoimintaa, jota en itse ole omistamassa. Vuoden 2012 lopussa tiemme erkanivat, ja päätin alkaa itsenäiseksi yrittäjäksi.

Vuonna 2013 alussa olin täynnä intoa, ja sain tehdä työtä ja tulosta itselleni ilman, että tarvitsee maksaa osuutta kenellekään muulle. Ensimmäiseksi oli hankittava tuotteet, joita myydä. Niiden piti olla laadukkaita ja mielellään tunnettu brändi, joten otin yhteyttä Osram Oy:n markkinointi- ja myyntijohtaja Marko Martikaiseen. Hän vastasi sähköpostiini jo seuraavana päivänä, ja sain sovittua tapaamisen maailman suurimman valaistusbrändin johtohahmon kanssa. Markolle sopi, että lähdemme tekemään yhteistyötä.

Miksi yhteistyö Osramin kanssa on niin merkittävä? Kyse on markkinajohtajasta niin maailmanlaajuisessa, kuin kotimaan valaistusbisneksessä. Perinteisesti sähkötukut ovat olleet ja ovat edelleenkin vahvassa asemassa jakelukanavana. Oma toimintamallini oli hankkia tuotteet suoraan valmistajalta, ja myydä suoraan asiakkaalle, ilman välikäsiä.

Vuoden 2013 huhtikuussa toiminimen aika oli ohi. Myyntiä tuli sen verran, että pysyin hengissä, ja näköpiirissä oli mahdollisuuksia kasvuun. Otin sähköpostitse yhteyttä suositeltuun henkilöön, Teemu Nuutiseen, joka on myyntiorganisaatioiden rakentaja ja liiketoiminnan ammattilainen. Hän soitti seuraavana päivänä, ja sovimme tapaamisen viikon päähän. Tuon päivän koittaessa esitin asiani Teemulle: "Minulla on lamppuja, joita haluan myydä." Keskustelimme aikamme, laadin suunnitelman, ja vakuutin olevani tosissani. Teemu suostui mukaan tulemaan yritykseen. Sain jälleen mahdollisuuden, vaikkei mitään kummempia näyttöjä ollutkaan.